tiistai 24. joulukuuta 2013

IHANAA JOULUA



Tuun nyt aattona toivottamaan teille kaikille oikein ihanaa ja antoisaa Joulua täältä Australiasta!
 Mun blogi hiljenee nyt pariksi päiväksi, ja joulutunnelmiin ja omaan Aussi Jouluun palaan sitten vähän myöhemmin! Eilen aatonaattona tuli leivottua iso kasa korvapuusteja. Vaikka ne nyt ei mitään maailman upeimpia ollutkaan, ihan hyvältä ne maistui ja tuntui hostperhekin tykkäävän :) Täällähän siis vietetään virallisesti ja joulua ja annetaan lahjat vasta 25.päivä joulupäivänä, aivan niinku Amerikoissa. Mutta palaan siihen siis myöhemmin, nauttikaa Joulusta, olittepa sitten sielä koti-Suomessa, tai jossain puolen maailmaa!♥ 








sunnuntai 22. joulukuuta 2013

LIFE IS BEAUTIFUL

Heii kaikki!
Ei mulla sen kummempaa asiaa, selviydyin aurinkorasvan voimalla helteistä, tänään on viimeinkin kaikki joululahjat ostettu, viikonloppuna olin naamiaisissa ja iltalenkillä näin kengurun ylittävän tietä. Joten tähän väliin vähän kuvia:






















keskiviikko 18. joulukuuta 2013

TO THE BEACH TO GET A TAN



Moimoiii kaikki! Mun lomalla on taas ehtinyt tapahtua kaikkea, oon ollut avustamassa alakoulun joulumusikaalissa hostäitiä, joka siis on opettaja. Ollaan juhlittu hostveljen 7-vuotissynttäreitä ja oon ollut auttamassa hostäitiä koululla. Opetin välitunnilla lapsille "kuka pelkää mustaa miestä" -leikin (tosin muutin nimen jäämieheksi) ja voi sitä riemun määrää, nää oli siitä aivan innoissaan! Tuli aivan itellekki hyvä mieli.

Täälä on tällä viikolla lämpötilat kohonnu ja eilen keskiviikkona oli jotain 30 astetta, joten päätin suunnata rannalle Brighton Beachille. Oli ihanaa päästä kunnolla rannalle ekaa kertaa täällä ollessa. Ja saa taas rastittaa yhden kohdan mun kesälomalistasta. Tässä vähä kuvasaldoa.




























 



Ja tänään sitten onki kuumin päivä tähän asti, +40 astetta! Rannalle en pääse, koska junavuoroja on peruttu liian kuumien raiteiden takia.. Mutta enköhän mä jotain muutaki tekemistä keksi :)